5.1.4 Nosteen estäminen
Oikein asennetun kaivon rakenne estää nosteen. Nosteen estoon
kohdistuvat vaatimukset vaihtelevat geoteknisisten olosuhteiden
mukaan. Suunnittelijan tai urakoitsijan on määriteltävä nämä
vaatimukset. Ne eivät kuulu Grundfosin vastuualueeseen.
Mainitut vaatimukset ovat minimivaatimuksia. Noudata
paikallisia säädöksiä.
Nosteeseen liittyvät turvaohjeet on määritetty Eurokoodi EN 1997-1
-standardin sekä kansallisia määräyksiä koskevan liitteen DS/EN
1997-1 DK NA: 2015 mukaisesti.
Kaivon asennuksen kannalta huonoin tilanne on se, että vesikerros
on maanpinnan tasalla. Tällöin kaivon pohjaan kohdistuu korkea
hydrostaattinen paine, ja kaivoa tukevan maan paino pienenee
merkittävästi.
Kaivon pohjalaattaa vasten tuleva hiekkamassa toimii
tukikerroksena.
5.1.5 Liikennekannen asentaminen
VAROITUS
Putoamisvaara
Kuolema tai vakava loukkaantuminen
‐
Rajaa laitteiston ympärillä oleva alue.
‐
Noudata paikallisia määräyksiä työskennellessäsi
laitteistolla.
Toimitamme tilauksesta eri kokoisiin kaivoihin sopivia kansia.
Liikennekansi sisältää betonirenkaan, betonikannen ja
metallikannen. Osat toimitetaan erikseen.
Liikennekannen asennusohje:
1. Laske betonirengas tiivistetylle täyttömaalle. Betonirenkaan
alapuolella olevan maa-aineksen raekoko saa olla 2–20 mm.
2. Aseta betonikansi betonirenkaan päälle. Varmista, että
betonikannen ja kaivon väliin jää vähintään 5 mm rako.
3. Peitä betonikansi esimerkiksi asfaltilla tai maa-aineksella. Katso
alla olevaa kuvaa.
1
2
3
Liikennekannen asentaminen
Nro
Kuvaus
1
Asfaltti
2
Betonikansi
3
Liikennekansi
4
Pressure Zone/Temperature Zone
5
Betonirengas
Kaivo on lukittava asiattomilta turvalaitteella.
Kannen perustuksen ja tukikerroksen on kestettävä
kuorma, jolle kansi on mitoitettu. Noudata paikallisia
työsuojelumääräyksiä.
4
5
5.1.6 Tavallisen kannen asentaminen
iGRID Pressure Zone- ja Temperature Zone -ratkaisu toimitetaan
tehtaalta varustettuna kannella ja sen kiinnittämiseen tarvittavilla
pulteilla, aluslevyillä ja muttereilla.
Aseta kansi vähintään 20 cm maanpinnan yläpuolelle.
Kaivo on lukittava asiattomilta riippulukolla.
5.1.7 Eristeiden asentaminen
Kiinnitä eristeet paikoilleen. Ne eivät sisälly toimitukseen. Laitteiston
huoltoa koskevassa kohdassa on lisätietoja laitteiston käyttöönoton
jälkeen suoritettavasta eristeiden asennuksesta.
Aiheeseen liittyvät tiedot
9. Laitteiston huolto
5.2 Viemärikaivon pinnankorkeuden säätö
Grundfos määrittää viemärikaivon pinnankorkeuden säätöasetukset
toimituksen yhteydessä.
6. Anturit
6.1 Kaukolämpöputkien lämpötila-anturit
Jos lämpötila-anturit on asennettu iGRID Pressure Zone- ja
Temperature Zone -laitteistoon jo tehtaalla, varmista, että anturien
toiminta-alue vastaa laitteiston todellista käyttölämpötilaa.
Lämpötila-anturit on asennettu anturitaskuihin.
6.2 Kaukolämpöputkien paineanturit
Jos paineanturit on asennettu iGRID Pressure Zone- ja
Temperature Zone -laitteistoon jo tehtaalla, varmista, että anturien
toiminta-alue vastaa laitteiston todellista käyttöpainetta.
6.3 Putkiliitännöissä olevat virtausanturit
Jos virtausanturit on asennettu iGRID Pressure Zone- ja
Temperature Zone -laitteistoon jo tehtaalla, varmista, että anturien
toiminta-alue vastaa laitteiston todellista virtaamaa.
59