Herunterladen Diese Seite drucken

Juliana Diamant Bedienungsanleitung Seite 11

Werbung

Onnittelut JULIANA-kasvihuoneen hankinnan johdosta
FIN
Olemme yrittäneet tehdä nämä ohjeet mahdollisimman
selviksi ja yksinkertai-siksi.
Osat on numeroiduissa pakkauksissa
Kuvat ovat merkitty seuraavilla symboleilla:
sisäpuolelta katsottuna
ulkopuolelta katsottuna.
·
Tee kasvihuoneelle hyvä perustus.
·
Asettele osat maahan piirrosten näyttämässä
järjestyksessä ennen kokoamista.
uraan kiskon päästä. Kysy kauppiaaltasi
erikoiskantaruuveja, joilla jälkiasennus onnistuu
helposti osia irroittamatta.
·
Varmista, että kasvihuone on suorassa ennen lasien
tai kennolevyjen asentamista. Puhdista runko
ennen lasien asentamista. Asenna lasit paikoilleen
tuulettoman ja kuivan sään aikana.
·
Kattoluukkujen lasit/levyt kiinnitetään silikonilla
ennen niiden paikalleen asennusta.
merkitty sarake osoittaa sivua,
joilla osaa käytetään.
Perustus ei kuulu vakiovarusteisiin. Hankkimalla valmiin
alkuperäisen metalliperustuksen säästät aikaa ja vaivaa.
Voit myös tehdä perustuksen itse. Voit myös tehdä
perustuksen itse.
maa-ankkurien valamiseen kulmiin ja pidemmissä
malleissa myös keskelle sivuseinää. Tarkista mittaamalla,
että perustan ristimitat ovat täsmälleen samat ja
vesivaakalla että perustus on vaakasuorassa
Tarvittavat työkalut näet sivulla 1 olevassa piirroksessa
-muista myös tikkaat ja kennolevymallissa pienet
puutarhasakset listojen katkaisuun.
Asettele osat makuulleen kuvan piirroksen mukaan.
Kiristä mutterit vasta kun tarvittavat pultit on aseteltu
Huom! Alumiinimuttereista menee jengat pilalle liikaa
kiristettäessä. Kulmat kiristetään lopullisesti vasta kun
sivuseinät ja harjaosa liitetään päätyihin.
perustuksen kiinnitys tapahtuu perustuksen mukana
tulevien.
Porakone ja siihen tähtipää pz2 on tässä vaiheessa hyvä
apuväline. Kastele itseporautuvien ruuvien kärjet öljyyn tai
laita muuta liukastetta ruuvaamisen helpottamiseksi. Osa
Lasitus seuraavassa järjestyksessä:
Lasitus aloitetaan alaosasta. Laita piirroksessa
3 mm yhtäjaksoinen vana silikonia. Alaosaan ei tarvitse
Lasin rikkoontuessa poista varovasti lasit ja silikonit
asentamista
näiden listojen asennus. Tyyppikuvaus ilmoittaa pituuden
milimetreissä. Mahdolliset listojen lyhennykset kannattaa
tehdä hienoteräisellä sahalla esim. rautasahalla.
Estääksesi levän ja sammaleen muodostumisen
kennoihin, kennolevyt eivät saa olla koskutuksessa
maahan. Aseta kennolevyt esim pahvin päälle.
Päädyn listat leikataan esim. puutarhasaksilla oikeaan
pituuteen.
Kennolevyt voidaan tiivistää hyönteisten pääsyä
vastaan. Sulje yläreuna alu-teipillä tai silikonilla. Alareuna
ainoastaan alu-teipillä, jotta kosteus pääsee ulos.
Nyt kasvihuoneesi on valmis ja voit asentaa mahdolliset
lisävarusteet. Huomio lisäksi seuraavat:
kasvukauden.
Suosittelemme seuraavia toimenpiteitä kasvihuoneen
suojaamiseksi talven varalta:
poistettava varovasti.
mitään katoilta tai puista.
aiheuttamat vauriot.
Tarkista että kasvihuoneesi sisältyy vakuutukseesi. Ota
yhteyttä vakuutusyhtiöösi tarkistaaksesi vakuutusturvasi.
I
puuttuvien tai valmistusvirheellisten osien vaihdon tai
korjaamisen ja koskee vain oikein asennettuja huoneita.
Takuu ei koske kennolevyjä eikä laseja, eikä korvaa
välillisiä kustannuksia, jotka aiheutuvat esim. kuljetuk-
sista, työpalkoista, asennuksesta ja rahdista.
vääntymään.
Lasin rikkoontuessa poista varovasti lasit ja silikonit
asentamista. Huomautusten osalta sinun tulee ottaa
yhteyttä myyjään. Määrittele puute tai vika kasausohjeen
avulla.

Werbung

loading