3.
ESILÄMMITYS JA JÄLKILÄMPÖ
Kun toiminto käynnistyy, äänimerkki ja näytöllä vilkkuva
kuvake
ilmoittavat, että esilämmitysvaihe on
aktiivisena.
Kun asetettu lämpötila on saavutettu, kuvake lakkaa
vilkkumasta ja kuuluu uusi äänimerkki, joka ilmoittaa,
että ruoka voidaan laitaa uuniin ja kypsentäminen
käynnistää.
Huomaa: Jos ruoka laitetaan uuniin ennen esilämmityksen
päättymistä, se saattaa vaikuttaa haitallisesti lopulliseen
kypsennystulokseen.
Kypsennyksen jälkeen ja kun toiminto ei ole enää
käynnissä, kuvake
saattaa näkyä edelleen näytöllä
sittenkin, kun jäähdytyspuhallin on sammunut; tämä
tarkoittaa, että uunissa on jälkilämpöä.
Huomaa: Aika, jonka jälkeen kuvake sammuu, vaihtelee, sillä
se riippuu useista eri tekijöistä, kuten esimerkiksi ympäristön
lämpötilasta ja käytetystä toiminnosta. Joka tapauksessa
tuotteen katsotaan olevan pois päältä kun valintanupin
osoitin on kohdassa
.
4.
KYPSENNYKSEN OHJELMOINTI
Ennen kypsennyksen ohjelmoinnin aloittamista on
valittava toiminto.
KESTO
Pidä painettuna
kunnes
vilkkua näytöllä.
Aseta haluamasi kypsennysaika
ja vahvista sitten painamalla
Aktivoi toiminto kääntämällä lämpötilan valitsin
haluamasi lämpötilan kohdalle: kuuluu äänimerkki ja
näyttö ilmoittaa, että kypsennys on päättynyt.
Huomaa: Asetettu kypsennysaika peruutetaan
painamalla
kunnes
minkä jälkeen kypsennysaika asetetaan arvoon "00:00"
käyttämällä
-painiketta. Tämä kypsennysaika sisältää
esikuumennusvaiheen.
KYPSENNYKSEN PÄÄTTYMISAJAN /
VIIVÄSTETYN KÄYNNISTYKSEN OHJELMOINTI
Kun kypsennyksen kesto on asetettu, toiminnon
käynnistymistä voidaan viivyttää ohjelmoimalla sen
päättymisaika: paina
kellonaika alkavat vilkkua näytöllä.
Valitse haluamasi kypsennyksen päättymisaika
-painikkeella ja vahvista sitten painamalla
Aktivoi toiminto kääntämällä lämpötilan valitsin
haluamasi lämpötilan kohdalle: toiminto pysyy
taukotilassa, kunnes se käynnistyy automaattisesti
valitun kypsennyksen loppumisajan mukaisesti
laskettuna aikana.
Huomaa: Asetuksen peruuttamista varten uuni on
sammutettava kääntämällä valintanuppia
Toiminnon alkamisviive ei ole käytettävissä grilli- ja
turbogrillitoiminnoissa.
4
-kuvake ja "00:00" alkavat
- tai
-painikkeella
.
-kuvake alkaa vilkkua näytöllä,
kunnes
kuvake ja nykyinen
.
.
KYPSENNYKSEN PÄÄTTYMINEN
Kuuluu äänimerkki ja näyttö ilmoittaa, että toiminto on
päättynyt.
Valitse jokin toinen toiminto kääntämällä valintanuppia
tai sammuta uuni asettamalla se asentoon
Huomaa: Jos ajastin on päällä, näytössä näkyy "END"
vuorotellen jäljelläolevan ajan kanssa.
5.
AJASTIMEN ASETTAMINEN
Tämä vaihtoehto ei keskeytä tai ohjelmoi kypsennystä,
mutta sen ansiosta voit käyttää näyttöä ajastimena,
joko jonkin toiminnon ollessa päällä tai uunin ollessa
sammuneena.
Pidä painettuna
"00:00" alkavat vilkkua näytöllä.
Aseta haluamasi aika
painamalla
Äänimerkki ilmoittaa, kun ajastin on lopettanut asetetun
ajan käänteisen laskennan.
Huomaa: Ajastin peruutetaan painamalla
-kuvake alkaa vilkkua, minkä jälkeen aika asetetaan arvoon
"00:00"
-painikkeella.
- tai
kunnes
ja "00:00"-kuvake ja
- tai
-painikkeella ja vahvista
.
.
kunnes