5.5
Huolto
▪
Korjauta laitteesi ainoastaan pätevällä ammattihenkilöllä, joka käyttää vain alkuperäisiä
varaosia. Näin varmistat, että laitteesi on turvallinen sitä käytettäessä.
6 LISÄTURVALLISUUSOHJEET PUUKKOSAHAN KÄYTTÖÖN
▪
Älä käynnistä työkalua niin, että terä koskettaa pintaan. Terän liike voi saada työkalun
ponnahtamaan ja aiheuttaa loukkaantumisen.
▪
Anna työkalun pysähtyä täysin, ennen kuin lasket sen alas. Käyvä työkalu saa aikaan
nykäyksen, kun terän kärki koskettaa johonkin pintaan.
▪
Älä sahaa liian suuria työkappaleita.
▪
Älä sahaa nauloja tai ruuveja, ellei laitteessa ole terää, joka on erityisesti suunniteltu niitä
varten. Tarkasta materiaali ennen leikkaamista.
▪
Ennen kuin kytket työkalun päälle, varmista että terä ei kosketa työkappaleeseen.
▪
Pidä kädet etäällä liikkuvista osista ja työkappaleen päällä. Älä pane käsiä
työskentelypinnan alapuolelle sahan ollessa käynnissä.
▪
Pidä työkalua sen eristetyistä tartuntapinnoista, kun teet toimintoa, jossa katkaisuväline
voi koskettaa piilossa olevia johtoja tai omaa johtoaan. Jännitteiseen johtoon
koskettaminen saa paljastuneet metalliosat jännitteisiksi ja aiheuttaa sähköiskun
käyttäjälle.
▪
Älä käynnistä työkalua, kun terä koskettaa pintaa. Terän liike voi ponnauttaa työkalun ja
aiheuttaa vammoja.
▪
Käytä aina suojalaseja - normaalit silmälasit tai aurinkolasit eivät ole suojalasit.
▪
Tarkista työskentelyalueen turvavälit ennen leikkaamista. Näin et leikkaa työpöytään,
lattiaan ym.
▪
Tämä laite ei ole lelu. Säilytettävä lasten ulottumattomissa.
▪
Sydämentahdistinpotilaiden tulee kysyä käytöstä lääkäriltään ennen laitteen käyttöä.
Sähkömagneettiset kentät sydämentahdistimen läheisyydessä voivat aiheuttaa häiriöitä tai
vikaantumiseen sydämentahdistimeen. Lisäksi sydäntahdistinpotilaiden tulisi:
Välttää käyttöä yksin.
Älä käytä virtakytkimen ollessa päällä.
Tee huolto ja tarkastukset asianmukaisesti sähköiskujen välttämiseksi.
7 LISÄTURVALLISUUSOHJEITA AKKUJA JA LATUREITA VARTEN
7.1
Akut
▪
Älä yritä koskaan mistään syystä avata.
▪
Älä varastoi tiloissa, joissa lämpötila voi ylittää 40 °C.
▪
Lataa vain 4 °C - 40 °C ympäristölämpötilassa.
▪
Säilytä akut viileässä ja kuivassa tilassa (5-20 °C). Älä koskaan säilytä akkuja
lataamattomina.
▪
Li-ion-akkujen sähkövaraus on parasta purkaa säännöllisesti ja ladata ne uudelleen
(vähintään 4 kertaa vuodessa). Pitkään varastoitaessa Li-ion-akun ihannelataus on 40 %.
Akkuja hävitettäessä noudata kohdassa "Ympäristön suojeleminen" annettuja ohjeita.
▪
▪
Älä aiheuta oikosulkuja. Jos liitäntä tehdään positiivisen (+) ja negatiivisen (-) liittimen
välillä suoraan tai tapahtuu vahingossa kosketus metalliesineisiin, akkuun tulee oikosulku
ja voimakas virta virtaa ja saa aikaan lämmön kehittymistä, mistä voi olla seurauksena
kotelon halkeaminen tai tulipalo.
▪
Ei saa kuumentaa. Jos akkuja kuumennetaan yli 100 °C, tiivisteet ja eristeet ja muut
muovikomponentit voivat vioittua ja seurauksena voi olla akkunesteen vuoto ja/tai sisäinen
oikosulku, joka saa aikaan lämmön kehittymistä ja aiheuttaa halkeamia tai tulipalon. Älä
myöskään hävitä akkuja polttamalla. Siitä voi olla seurauksena räjähdys ja/tai vakava
palaminen.
▪
Äärimmäisissä olosuhteissa voi tapahtua akun vuotaminen. Jos huomaat nestettä akun
päällä, toimi seuraavasti:
Copyright © 2018 VARO
POWEB2510
S i v u
| 6
FI
www.varo.com